Kaikkien suomalaisten voimamiesten isä, Ilkka Nummisto on poissa. Hän kuoli pitkäaikaisen sairauden murtamana läheisten läsnäollessa 29.6.

Monipuolinen urheilumies edusti Suomea melojana neljissä olympialaisissa. Vuonna 1972 hän kantoi Münchenin olympialaisten avajaisissa Suomen lippua. Montrealin olympialaisten 1976 jälkeen Nummisto keskittyi voimanostoon ja siirtyi myöhemmin Vahvin mies -kisoihin. Monista ihmisistä voidaan sanoa että he antoivat lajilleen paljon. Ilkka Nummistosta voidaan sanoa voimamieskilpailujen osalta että hän loi lajin Suomeen. Ilkalla on monia hyviä sanontoja, kuten ”Vahva saa olla muttei tyhmä” tai ”Asiat voivat riidellä mutta ihmiset ei”.

Meillä oli monta hyvää yhteistyövuotta Suomen Vahvin Mies ry:n kisoissa ja opimme tuntemaan Ilkan miehenä joka piti sanansa ja kohteli kaikkia hyvin.

Muistoa kunnioittaen

Sakari ja Virpi 

Ilkka Nummisto – voimailun legenda

Otahallin PM-kisat, jotka tunnelmaltaan olivat ehkä parhaat Suomessa järjestetyt voimanostokisat. Hetkeä aikaisemmin oli tunnelma noussut kattoon, kun Rauno Rinne oli hinannut 100-kiloisten voittoraudat lähes ylös. Sitten seurasi syvä pettymyksen vaihe, kun raudat kolisivat lattialle.

Superraskaan sarjan piikkipaikkaa oli pitänyt Ruotsin joulupukkia muistuttava Calle Sjölin. Hän oli repäissyt kaulan aloituslajissa jalkakyykyssä ja käyskenteli itsevarmana voittajana kisapaikalla.

Voimanoston ensimmäisiin kuolemattomiin aforismeihin on kuulunut jo jenkkien keksimä lause : ”Kilpailu alkaa kun tanko lasketaan lavalle”.

Suomen superin edustaja oli kyykännyt 340 kiloa ja punnertanut 237,5 kiloa. ”Santa Clause” -Sjölin väsähti päätöslajissa ja jäi vaatimattomasti 300 kiloon. Pitkähkö, superiksi uskomattoman atleettinen, syvästi keskittynyt suomalaisnostaja tuli mukaan, kun tangossa oli 330 kiloa. -”Hei jätkät, eiks toi kundi ole se meloja ?” Kuului epäuskoinen ääni katsomosta. Tankoon lisättiin 350 kiloa. Eleettömästi karhumainen nostaja asteli kohti tankoa. Hieman vaikea irrotus, mutta vauhti kiihtyi polvien jälkeen. -”Voi Per…. toi pappa osaa vetää!” Edelleen epäuskoisia kommentteja kuului kisan katsomosta. Kun kuuluttaja ilmoitti seuraavan korotuksen olevan SE-raudat 365 kiloa, niin Otahallin yleisön kohina täytti salin sähköisellä tunnelmalla.

Rauhallisin, verkkaisin liikkein lähes 150 kiloinen ihmisjätti kiersi nostovyön ympärilleen. Kiireettömästi hän hieroi mangnesiumia käsiinsä, kuin aikaa olisi loputtomasti. Ainoa mikä paljasti miehen ajatukset olivat silmät jotka katsoivat kauas tyhjyyteen! Lähes transsimaiseen keskittymiseen vajonnut nostaja tarttui tankoon. Vieritti sen lähes puolen metrin päähän. Asettui kyykkyyn ja rullasi tangon kohti sääriä.

Yleisö puhkesi valtaisaan huutomyrskyyn kun tanko irtosi lattiasta. Hitaasti se kohosi polvien korkeudelle ja kun se oli ohittanut kriittisen pisteen, niin mies hymyili.

Tämä kertomani voimailun yksi valovoimaisimpia tähtiä jo kolmen eri vuosikymmenen ajan on mies Turusta Ilkka Nummisto.

Nykypäivään – Salosen leipomo turku

-”Heh heh, se oli hieno kisa. Tein voittokiloikseni 942,5 kiloa. Minulle maastaveto oli aina helppo ja luonnollinen liike. Melontavuodet vahvistivat keskivartalon lihaksia ja lukemattomat leuanvedot loivat vahvat vetolihakset. Panostin paljon loppuvetoon ja vedin pukeilta polven alta 420 kiloa. Kun pukeilta tuli 400 kiloa tai enemmän, niin tiesin, että lattiasta tulee aina 350 kiloa. Isot raudat toivat itseluottamusta ja paransivat näppivoimaa. Minä pystyin pitämään tangon aivan viimeisten nivelien varassa sormien päissä. Silloin vetomatka jäi lyhyemmäksi ja mahdollisti taloudellisen noston.”

Sanaili jo ”miehen ikään” päässyt Nummisto kahvilan pöydässä syksyllä vuonna 2004.

”Iso-Ilkan” tai ”Ilari Ladonoven”, mitä lempinimeä 80-luvun voimailupiireissä miehestä käytettiin liitettiin monta hurjaa tarinaa. Erikoisesti sormivoimiin kuuluu pari hyvää kertomusta.

Edesmennyt Hannu Saarelainen, voimanoston maailmanmestari ja Suomen ”Herra penkkipunnerrus” oli aikansa voimailutabu. Voimailun ja vähän muunkin alan puuhamies Kimmo Elomaa järjesti kädenvääntö kisan Nummiston ja Saarelaisen välillä. Saarelainen ei koskaan tullut paikalle. Ilkka Nummisto ja Riku Kiri ratkaisivat vahvinmieskilpailun Turun Kupittaan hallissa köydenvedolla. Huomattavasti vastustajastaan vanhempi Nummisto veti Kirin juoksuradan vesihautaan.

Traagisin tarina tapahtui aivan Turun ydinkeskustassa, entisessä Wärtsilän taloissa, jossa ”Ilu” oli pitkään talonmiehenä. Nummiston poika oli ruokatunnilla käymässä katsomassa isäänsä uudella moottoripyörällään. Lähdettyään pihalta Tomi törmäsi autoon. Kuultuaan rämähdyksen Ilkka juoksi välittömästi paikalle. Tilanteesta jo muutenkin järkyttynyt kuski näki yhtäkkiä näyn, jonka hän muistaa loppuelämänsä. 150-kiloinen, tummanpunainen, haalariasuinen jättiläinen vyöryi paikalle. Kaikeksi epäonneksi Nummisto haistoi välittömästi alkoholin miehen hengityksestä. Ilkka tarrasi pihtimäisillä sormillaan miestä kurkusta. Kun miehen jalat nousivat maasta kuin höyhenet, niin tapahtui se, jota sairaalakielessä puhutaan ”isoksi kakkoseksi”. Haju ainakin oli paha. Tilanne ei kehittynyt katastrofiksi, sillä Tomi ei loukkaantunut ja korvaukset aineellisesta vahingosta tarinan ”surullisen hahmon ritari” maksoi mukisematta.

Urheilun moniosaaja

”Harva ihminen tietää tai muistaa, että olen hiihdossa TUL:än alle 20-vuotiaiden kaksinkertainen Suomenmestari. Hiihto oli erinomainen harjoitusmuoto melojalle, koska myös ylävartalo joutui tekemään töitä.”

Melonta oli kuitenkin laji jossa Nummisto teki itsensä tunnetuksi ihmisten tietoisuuteen. Peräti 55 henkilökohtaista Suomen mestaruutta, 2 Pohjoismaiden mestaruutta ja neljät Olympialaiset. Siinä melontaura pähkinänkuoressa. Seitsemäntoista vuotta Nummisto meloi kilpailumielessä ja kahdesti Olympiakisojen finaalissa, Meksikossa -68 viides ja Münchenissä -72 seitsemäs.

”Painoin ensimmäisissä Olympiakisoissa Tokiossa -64 71 kiloa, Meksikossa -68 74 kiloa, Münchenissä -72 76 kiloa ja Montrealissa -76 jo aivan liikaa tähän lajiin 81 kiloa. Vene oli jo liian syvällä vedessä.” Kertoi Nummisto melontamuistojaan.

Moni olisi jo tyytyväinen saavutuksiinsa, jos menestystä olisi edes murto-osa Nummiston meriiteistä, mutta kun urheilu ja harjoittelu on elämäntapa, niin jotain oli saatava melonnan tilalle.

Melonta-aikoinaan Nummisto tiedettiin jo vahvaksi kaveriksi esim. Yleisurheilun heittolajeissa kiersi huhu melojasta, joka otti 150 kg penkiltä. Tuolloin 70-luvulla se kuulosti kovalta tulokselta, sillä lajin erikoismiehetkään eivät juuri enempää punnertaneet. Turussa oli kaksi yli 200 kg penkkipunnertajaa tuohon aikaan. Kuulantyöntäjä Reijo Ståhlberg ja painonnostaja Reijo ”Reka” Vainio. Mutta ei yhtään sellaista, joka veti leukaa 89 kiloa ripustettuna vyötärölle. Tämän hämmästyttävän ”rekan” Nummisto omisti suvereenisti. Humppilan Yrin väkevä konstaapeli Pentti Laine huomasi Nummiston lahjakkuuden voimanostoon. Neuvot olivat karskin miehekkäitä.

”Lopeta tuollaiset niiaillut jossa vain pää nyökätään alas ja ala tehdä kunnon kyykkyjä pohjasta.” Neuvoi Laine treenikaveria.

Ei aikaakaan niin Nummisto oli vihkiytynyt lajin saloihin ja mielessä kilpailu-uran aloittaminen voimanostossa.

Nummisto harjoitteli Turun Kupittaan hallin kuntosalilla, jonka omisti eräs herra nimeltään Kimmo Elomaa. Samalla salilla harjoitteli myös tulevan voimailu-duon toinen osapuoli Markku Suonenvirta. Kun salin voimailu-Team kasvoi kasvamistaan perustettiin lajin erikoiseura, Kimmo’s Bicebs Gym. Tämä leikkisästi KGB -lyhennettä totteleva seura oli pian täynnä toistaan suurempia miehiä.

Kisadebyytti oli Salon Lääninmestaruuskisoissa Ollikkalan koululla syksyllä vuonna 1980. Tulos jäi hieman alle 700 kilon, mutta kehitys oli hurja. M-Clubin kisoissa samana vuonna rikkoutui penkillä 200 kilon rajapyykki. Keväällä -81 Voimanoston SM-kisat pidettiin Turun Ikituurissa. Vaikka Nummisto oli jo reilusti yli 800 -kilon mies, niin isoissa sarjoissa ensiviulua soittelivat muut miehet. Hannu Saarelainen, Aatos Nevanpää, ”Masto” Heinonen, Kalevi Lahdenranta ja Reijo Kiviranta pitivät pääosan. Eikä pidä unohtaa M-Clubin Jussi Kantolaa, joka tummassa samettipuvussaan toimi takavarmistajana.

Tietysti kisan arvokkuus vaatii tietyn etiketin ja pukeutumisen, mutta voidaanko takavarmistajalta varovasti kysyä mielipidettä ylipukeutumisesta..? Seuraavana syksynä Ilkka hätyytteli jo 850 kilon yhteistulosta ja rajoja ei tuntunut löytyvän.

”Masto” – Heinosen oppiin

Nummiston voimanostouralle ehkä tärkein käänne tapahtui loppukesästä -81, kun Juhani ”Masto” Heinonen ryhtyi Nummiston harjoittelukumppaniksi.

”Masto” oli ennen kaikkea tekninen ja huolellinen nostaja. koskaan ei saanut olla kiire ja asiat pohdittiin juuriaan myöten. Mikä liike vaikutti mihinkin lihakseen! Missä oli noston heikko kohta? Miten pitkän palautus ajan kova harjoitus vaatisi jne…” Kertoi Nummisto harjoituskumppanistaan.

Kehitys oli kerrassaan ällistyttävä, sillä alkuvuodesta -82 Turussa järjestetyissä kisoissa molemmat Gigantit nostivat reilusti yli 900 kiloa. Heinonen oli 950 kilon yhteistuloksella SM-kisojen ennakkosuosikki. Antti ”Järkäle” Närvänen ehkä ykköshaastaja ja Nummistoa pidettiin vain hyvänä mitalikandidaattina. Harva kuitenkaan tiesi, että viime vuoden SM-kisat Turussa ja loppukesän maajoukkue katsastukset olivat vain tutustumista suurempiin ympyröihin. Jostain selittämättömästä syystä ”Masto” Heinonen ei kisavaakaan Varkauteen ilmestynyt. Närvänen aloitti pelin 390 kilon jalkakyykyllä jo turvallisen etumatkan jälkeen ”ilmoitti” Nummistolle voittavansa kisan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä vuoden -82 superraskaan sarjan Suomenmestari oli Ilkka Nummisto. Heinonen ei koskaan toipunut takaiskusta entiselleen. Nummiston pyynnöistä huolimatta parin vuoden takainen MM-kolmonen ei palannut yhteisharjoittelun pariin.

Pari kertaa ”Masto” yritti Come-backia, mutta Laitilan ja Salon kisat jäivät 880 – 885 kilon yhteistuloksiin. Paheneva alkoholin käyttö ja syvät masennukset ajoivat miehen lopulta itsemurhaan. Viimeistä ratkaisevaa syytä ei tiedä kukaan, miksi sympaattinen rakennusmestari päätyi näin traagiseen ratkaisuun. Joku tiesi kertoa, että polvien ja lonkkien kulumisen vuoksi lääkäri oli kieltänyt uran jatkamisen. Rehellisenä ihmisenä Heinonen ei kestänyt kaveripiirin ”puukottamista” ja ihmiset, jotka hän luuli ystävikseen naljailivat hänen sosiaalisesta elämästään. Ehkä oljenkorsi, joka katkaisi lopullisesti aasin selkärangan oli tapahtuma, joka sattui eräänä pimeänä, sateisena yönä Turun Kupittaan sairaalassa. Vaikeina aikoinaan ”Masto” turvautui psykiatriseen apuun saadakseen helpotusta masennukseensa. Herkkänä, mutta poikkeuksellisen älykkäänä kaverina Heinonen huomasi olevansa paremmin asioista perillä, kuin vastapäätä keskusteleva ”kallonkutistaja”. Kun vieläkään ei malja täyttynyt kärsimyksistä, niin edellä mainittuna ajankohtana pelokkaat sairaanhoitajat telkisivät Heinosen ”pehmeään koppiin”. Valitettavasti vaikeaa klaustrofobiaa potevalle Heinoselle tämä oli liikaa. Lopun kaikki jo tietävätkin..

Voimanostajasta – vahvinmieheksi

Voimanoston SM-kisoissa Lahdessa -83 Nummisto oli taas Hirveässä vedossa. Reilusti yli 900-kilon yhteistulos ja vedossa Euroopan ennätys 377,5 kiloa jäi loppuojennusta vaille. Alettiin puhua ensimmäisestä 1000 kilon tekijästä Suomessa. Tilastoihin ”jäi” 950 kilon (345 – 245 – 360) yhteistulos, jonka Nummisto teki Laitilan ”Record’s Breaker’s” kisoissa.

”Usein tonnista puhuttiin, mutta jos olen rehellinen, niin en ollut koskaan siinä kunnossa. Minun heikkouteni oli kyykky, sillä sen tekniikkaa en koskaan hallinnut täydellisesti. Melonta-ajoilta asti olin harjoitellut penkkipunnerrusta ja maastavetoa. Niihin oli jo pohjatyö tehty. Sitten kovat kyykyt väänsivät olkapäät ja kyynärvarret jumiin, josta taas kärsi penkkipunnerrus. Jos kyykkyni olisi ollut maastavedon luokkaa, niin silloin tonni olisi ollut mahdollinen.” Pohti Nummisto uraansa voimanostajana.

Kun Nummistolta alkoi kysyä oletuksia, mitä tämän päivän varusteilla olisi tullut kasaan, niin vastaus tuli nopeasti. -”En hyväksy penkkipaitaa. Nostotrikoot kyykyssä ja vedossa suojaavat loukkaantumisilta ja siteet ovat OK. Penkkipunnerruksessa 200 kiloa ilman paitaa on kova suoritus. Nyt paidat tekevät siitä liian helpon. Ihmisille on tullut harhakuvitelmia ja eri liittojen sääntötulkinnat varusteista, tuomarilinjasta ja doping-säännöistä tekevät tulosten vertailemisen mahdottomaksi. Miten IPF-kisoissa vain kerran yli 900 kiloa tehnyt Ano Turtiainen muutaman vuoden kuluttua tekee lähes 1100 kiloa?” Vauhtiin päästyään Nummisto moittii myös kotikaupunkinsa voimailutilannetta. -”Minun voimanosto aikoinani oli 5 – 6 miehen ryhmiä, jotka tosissaan treenasivat lujaa. Nyt Turussa ei ole kuin muutama kilpaileva penkkipunnertaja. Olen seurannut esim. Laitilan monivuotista menestystä voimanostossa. Siitä pitäisi ottaa mallia.

Vuosina -84 ja -85 Nummistolla oli epäonnea SM-kisoissa Seinäjoella ja Ylöjärvellä. Ikämiesten Suomen ennätykset 40-vuotiaiden sarjassa Ilkka kuitenkin otti nimiinsä. Vuonna -85 Tampereelle kerättiin eri voimalajien, kuten voimanoston, painonnoston, painin, yleisurheilun heittolajien ja kehonrakennuksen edustajia kilpailemaan ”voimailun kymmenotteluun”. Tämän Atlas-kilpailun voitti Nummisto. Seuraavana vuonna Turussa samainen kisa kantoi nimeä Hercules-Cup. Edellämainitun kilpailun pudotuspelin finaalissa olivat Nummisto ja Kiri. Voittaja jälleen Nummisto, joka ”tarjosi” kylvyn vesihaudassa Kirille. Samana vuonna Nummisto sai kutsun Maailman Vahvinmies-kilpailuun Nizzaan. Kilpailu televisioitiin Suomeen ja kaikkien yllätyksesi yli 40-vuotias Nummisto oli kolmen lajin jälkeen kisan kärjessä. Hauislihasten repeäminen autonkaadossa keskeytti dramaattisesti kisan.

”Jos puhutaan koko voimailu-urastani, niin Nizzan aikaan olin elämäni kunnossa. Vahvinmieskilpailuiden luonne vaatii keventämään kyykkyharjoittelua ja se ei ollut parhaimmillaan. Salilla otin penkiltä 260 kiloa ja vedin maasta 380 kiloa. Lajiharjoittelu oli tuonut lisää ketteryyttä ja räjähtävyyttä. Jos en olisi loukkaantunut Nizzassa, niin….

Tilanne oli kerrassaan uskomaton. Pitkän urheilu-uran jälkeen Nummisto oli ollut lähellä urheilijan unelmaa. 42-vuotiaana hänelle tarjottiin mahdollisuutta olla maailman vahvin mies. Sitten, kuin salamana kirkkaalta taivaalta, kaikki mahdollisuudet vietiin pois. Mies makasi hotellihuoneen sängyllä molemmat hauikset revenneenä ja paksuissa siteissä. Normaali suomalainen mies olisi vaipunut itsesääliin, juonut pullon koskenkorvaa ja ehkä harkinnut Parabellumin työntämistä suuhun! Mitä teki Nummisto! seurasi ”suuren kirjan” ohjetta. Ota vuoteesi ja käy. Tuskien raastama mies nousi vuoteesta, puki verkkarit ja lähti lenkille pitkin Nizzan Bulevardia. Ensin laahustavin askelin, sitten päättäväisin harppauksin ja lopulta iskevin juoksuaskelin, joita saattelivat hämmästyneet ohikulkijoiden katseet. Miehen päässä takoi vain yksi ajatus. Minä palaan vielä.

Suomen Vahvin Mies RY

Palattuaan Suomeen Nummisto hakeutui kirurgin vastaanotolle ja revenneet hauikset leikattiin. Alkoi pitkä ja vaativa kuntoutus. Kun innokas fysioterapeutti antoi Nummistolle ohjeita sairaalassa, niin kirurgi lakonisesti totesi. -”Eiköhän Ilkka parhaiten tiedä mikä on hänelle parasta.” Kyllä Ilkka tiesi. Kärsivällisesti mies voimistutti leikattua kättään ja päivä päivältä voimat palasivat.

Vuonna -87 Ilkka Nummisto ja Markku Suonenvirta vierailivat SUL-talossa ja tapasivat silloisen toimitusjohtajan, Münschenin Olympialaisten 1500 metrin voittajan Pekka Vasalan. Vasala oli visionääri, joka näki tulevaisuuteen. Hän kehoitti perustamaan Suomen Vahvinmies yhdistyksen ja suojaamaan nimen. Samalta istumalta perustettiin yhdistys ja myös Suomen Vahvin nainen Ry. Yhdistyksen puheenjohtaja oli itseoikeutetusti Ilkka Nummisto.

Kädet paranivat ja jo samana vuonna Nummisto ja Suonenvirta voittivat Montrealissa parikisojen maailmanmestaruuden. ” Minulle alkoi tulla niin paljon esiintymisiä ympäri Suomea, että voimanosto alkoi väkisin jäädä taka-alalle. Yhdistyksellä oli omat pyöreät kivet, salkut, krusifiksit yms. Kun välineistö oli helposti saatavilla, niin tapahtumia ja esiintymisiä riitti.” Kertoi Ilkka.

Hunajapurkki houkuttelee aina kärpäsiä paikalle ja monet muutkin voimailun harrastajat huomasivat markkinaraon. Koska yhdistyksen rahoitus oli kiinni ulkopuolisesta sponsoreista ja TV-oikeuksista, niin kisojen ja tapahtumien ulkokuori oli säilytettävä puhtaana. Suomen vahvinmies kilpailut käytiin eräänlaisena ”Kutsukilpailuna” ja se luonnollisesti herätti ”pahaa verta” monissa piireissä. Erikoisesti Riku Kirin poissulkeminen oli monivuotinen kiistakapula. Syynä oli Kirin doping-käry voimanostossa -85.

Kun muistetaan miten tekopyhää oli suhtautuminen doping-asioihin Suomessa Martti Vainion ”käryn” jälkeen Los Anglesissa -84. Ei siis ihme, jos yhdistys oli varpaillaan valitessaan kilpailijoita. Jäävuoren huippu oli TV-ohjelma Hyvät, pahat ja rumat, jossa Nummisto joutui antamaan doping-näytteen kesken suoran TV-lähetyksen.

Koirat haukkuu ja karavaanit kulkee. Mikään ei kuitenkaan pysäyttänyt menestystarinaa. Vahvimies-kilpailut saivat aikaan varsinaisen Buumin. Lähes jokaisessa Taivassalon silakkarysäyksessä tai Alavuuden sonninäyttelyssä käytiin vahvinmieskisoja, sekä etsittiin paikkakunnan väkevintä miestä. Nummistosta ja Suonenvirrasta tuli kansallisomaisuutta. Esiintymiset kymppitonnissa tai imitoimiset Vintiöissä lisäsivät vain kansansuosiota. Vaatimattomana kansanmiehenä Nummisto ja boheemina tarinaniskijänä Suonenvirta olivat lyömätön pari maailmalla.

Urbaaneja legendoja syntyy kansan suusta, tässä yksi. Kiri – Nummisto kiista oli kuumimmillaan. ”Mäntä” -Suonenvirta oli ovimiehenä Naantalin Kaivohuoneella, kun sanansaattaja tuli kertomaan Riku Kirin tulleen veneellä satamaan. Hengästynyt tiedonantaja kertoi Kirin seonneen ja tulevan vähintään Kalasnikovi kädessään selvittämään tilit. Raivostunut Suonenvirta rikotti lippupöydän ja jäi odottamaan pöydänjalka kädessään tulevaa tilintekoa. Niin. eihän sieltä ketään tullut, mutta todennäköisesti ”viestimies” sai peruuttaa pöytävarauksensa Kaivohuoneelta.

Kaiken tohinan keskellä Nummisto ehti myös harjoitella. Kuntoutuminen vei aikansa ja – 88 ja -89 Ilkka oli SM-kisoissa hopealla. Kuitenkin Vuonna -90 Nummisto palasi huipulle. Ensin hän voitti Suomen vahvinmies kisat ja lajin MM-kisoissa Joensuussa. MM-pronssia Kotiyleisön edessä 46-vuotiaana. Seuraavana kahtena vuonna Nummisto säilytti vielä SM-tittelinsä, mutta Islannissa, kivennostossa loukkaantunut olkapää katkaisi huippu-uran.

Vahvamieskilpailut – nyt

Suomen vahvamiesperinteen luojana ja vahvana vaikuttajana Nummisto tuntee tarkoin lajin luonteen. ” Pohjoismaista ei enää koskaan tule lajin maailmanmestaria. Itä-blokin edustajat ovat tulleet mukaan ja he jyräävät jatkossa.” Paukautti Nummisto mielipiteensä. Kysyttäessä mielipiteeseen syytä Nummisto jatkoi. ” Rahapalkinnot houkuttelevat köyhistä oloista tulevat kilpailijat panostamaan aivan erilaisella motivaatiolla lajiin ja menestymiseen. Arvostus kotimaassa aivan toista luokkaa. MM-kolmonen sai maansa presidentiltä henkilökohtaisena tunnustuksena omakotitalon. Sitten, jos Suomessa halutaan, että menestymättömyys jatkuu urheilussa, niin Seppälä enemmän töihin.” Lateli Nummisto teesejään. Kun halusin tarkennusta viimeiseen väittämään, niin Ilkka vain totesi, että jokainen saa tehdä loppupäätelmän itse. Allekirjoittanut itse muistaa vuosien takaa, kun Nummisto kertoi melonta-ajoistaan. ”Meksikon Olympialaisten aikaan olin melojana parhaimmillaan. Heräsin aamulla ennen töihin lähtöä ja kävin aamulenkillä. Kun Wärtsilän pilli soi ruokatunnin merkiksi, niin säntäsin portista ulos juoksemaan vetoja, kun työkaverit kaivoivat metwursti-leipiään esille. Vasta illalla olivat varsinaiset melontaharjoitukset. Kun asetuin Meksikon finaalin lähtöviivalle tiesin, ettei kukaan naisesta syntynyt voinut harjoitella enempää. Kun matkaa oli 150 metriä jäljellä, tiesin voittavani, vaikka kädet olivat hapoilla, selkää särki ja keuhkot olivat tulessa. Koin hetken kuluttua elämäni järkytyksen, kun vilkaisin sivulle. Kasvot eleettöminä kuin roboteilla miestä tuli rinnalle ja ohi. Maalissa mielessäni takoi vain yksi kysymys. Miten.”

Siirryimme mukavampaan aiheeseen ja pyysin Ilkkaa luettelemaan Vahvinmies historian ”Dream-Teamin”. ”Ehdoton ykkönen oli Islannin Jonpal Sigmarsson. Hän oli kaikkea, mitä vahvinmieskilpailija kaipasi menestyäkseen. Vahva, nopea, ketterä ja rakasti kilpailemista. Toisaalta hän oli suurenmoinen ihminen kisan ulkopuolella. Näyttävä, komea Viikinki, sosiaalinen, kielitaitoinen ja älykäs persoona.” Sanoi Nummisto suosikistaan. Kakkonen on Suomen Jouko Ahola. Terävä kaveri, joka toi lajiin ”tiedemiesmäisen” tarkkuuden. Hän mittasi ennen kisaa vetokulmat ja nostoradat. Keksi itselleen korotetut kengät, pihkan paremman käytön kivennostossa. Vei lajia juuri älykkyydellään ja kekseliäisyydellään eteenpäin. Kolmas on Bill Katzmaeir. Maailman vahvin mies, joka on tallustellut pitkin Tellusta. Paradoksaalisesti hirveät voimat olivat hänen akilleenkantapäänsä. Ei harjoitellut lajeja, koska luotti liikaa omiin voimiinsa. Nykykilpailuun olisi aivan liian hidas ja kömpelö. Kuitenkin voimiltaan täysin ylivoimainen. Neljäs Marius Chierwachki. Super-Mario olisi ehkä fyysisiltä ominaisuuksiltaan Sigmarssonin luokkaa. Kuitenkin urheilu on tänä päivänä kokonaisvaltainen paketti. Itä-Blokin kivikasvot ovat värittömyydellään ja heikolla ulosannillaan huonoja keulakuvia lajille.

Sen jälkeen Nummiston mielestä ei ole ketään, joka nousisi selvästi muita ylemmäksi. Tasainen massa, jossa paljon hyviä vahvamiesurheilijoita.

Perhe on paras

Jos Suomen Maaseudun Puolue oli saanut lyhenteensä SMP sanoista: Sirkka – Minä ja Pekka. Niin Nummiston perheellä on urheilu ollut se suuri vaikuttaja. Joku voi muistaa Joensuun MM-kisoissa, miten TV-kamera kuvasi Ritva Nummistoa. Nainen vapisi kauttaaltaan pelosta, kun mies asettui yli 1000 kg veneen alle nostaakseen sen ylös. Muistan miten Ritva Nummisto moitti miestään työpaikalla, kun talonmiehen työt eivät onnistuneet leikatuin käsin. Parin suhteesta kertoi kuitenkin Ritvan päänsilitys ”hieman” harvenneille hiuksille ja tokaisu. -” Se on sellainen, se meidän Ilkka.” Urheilu tai mikä tahansa harrastus vaatii myös rahallisia uhrauksia. -” Kun vuonna -64 valmistauduin Tokion Olympialaisiin, en saanut stipendiä edes uusiin kumitossuihin. Neljän vuoden kuluttua päästiin jo liiton kustantamille leireille kerran vuodessa. Kuitenkin harrastus nieli rahaa ja tulihan siitä sanomista perhepiirissä. Nummiston poika Tomi harrasti aluksi jalkapalloa ja jääkiekkoa. Pian matka suuntautui isän mukana salille. Nummiston perhe on siitä erikoinen, että isä ja poika ovat molemmat voimanoston moninkertaisia Suomenmestareita. Tomin ura oli menestyksekäs ja melko pitkä, vaikka sitäkin varjosti loukkaantumiset. Vuonna -89 tuli ensimmäinen nuorten SM-mitali ja vuonna 2000 viimeinen yleisen sarjan SM-mitali. Reiden ulkokalvon repeämät haittasivat uraa pitkään Jotain kertoi huolestuneen isän asenteesta, että Ilkka ei viimeisinä Tomin kilpavuosinaan voinut katsoa pojan kilpanostoja! Nousivatko Nizzan haamut ylös haudoistaan Nummiston mielikuvissa ja muistoissa….

Tänä päivänä perhe on jo laajentunut ja Ilkka ja Ritva ovat onnellisia isovanhempia. Saa nähdä iskeekö voimailuinnostus vielä kolmanteenkin sukupolveen.

Mitä nyt ja tulevaisuudessa

Kun katson miestä, jonka kohtasin ensimmäisen kerran vuonna -80 Salon kisoissa, niin yllättävän vähän mies on muuttunut 24 vuoden aikana. Luonnollisesti paino on pudonnut, mutta 60 -vuotiaan miehen vartalo on treenattu ja siinä ei ole ylimääräistä rasvaa. -” Käyn kolme kertaa viikossa salilla ja pari kertaa sauvakävelylenkillä. Ruokailun kanssa olen kohtuullinen.” Kertoi Ilkka nykyisestä elämäntavoistaan. En voinut olla hymyilemättä, kun muistelin Kimmon Kuntokoulun villejä vuosia iloisella -80 luvulla.

Ihmisiä kiinnosti aina miten ”Ilu” voi olla niin vahva ja suuri. Salilla treenasi kellariravintolan portsari, jota pitkän olemuksen takia kutsuttiin ”Tolpaksi”. Kun hän tiedusteli Ilkalta miten saisi painon nousemaan, niin ohjeeksi hän sai neuvon pidättäytyä WC:ssä käynneistä. Silloin riittävän pitkän odottelun jälkeen se muuttuu lihakseksi. Salilla kaverit alkoivat ihmetellä, kun miehen silmät alkoivat kellastua ja olo oli tuskaisen näköistä. Kun mies vielä paljasti syövänsä iltaisin kilon punaista Emmental-juustoa, niin taas jäi yksi legenda elämään.

Tämän päivän ohjelmat vievät miehen usein neuvottelemaan suurliikemiesten kanssa sponsori- ja mainossopimuksista. -” Siinä mielessä se on mielenkiintoinen maailma, että tapaa ihmisiä yritys- ja mediamaailman huipulta. Minun oman ikäluokkani ihmiset ovat vielä sanojensa takana. Se pitää mitä luvataan. Nuorempi sukupolvi liike-elämässä on jo huijareita täynnä.” Kertoi Nummisto mietteitään.

Suomen Vahvinmies ry:n toiminta on joka vuosi ollut eteenpäin menoa. ” Liike-elämässä ja urheilussa kunnianhimo on voimakkain vietti. Minun tavoitteeni on joka arkipäivä saada yksi kontakti tai sopimus, jolla asiaa saadaan yhdistyksessä eteenpäin.” Kehittämisestä ja markkinoinnista yhdistyksessä vastaava Nummisto tarinoi. Urheilun nykytilanteesta Nummisto on syvästi huolissaan. ” Jääkiekko on vallannut liian suuren aseman Suomen urheiluelämässä. Sitä kautta ihmiset sokaistuvat puhumaan ja tavoittelemaan vain rahaa. Urheilun itseisarvo ja merkitys hyvän kunnon luojana on kadotettu.” Esimerkkejä löytyy kaikkialta. Ei tänä päivänä saleilta löydy epäitsekkäitä lajivalmentajia voima- tai painonnostoon. Trendikästä on valmentaa olemattomalla korvauksella joukkuelajin B-luokan urheilijoita. Se on vähän sama kuin ilotyttö myy itseään alennushintaan. ” Nykypäivänä Suomen mestaruudesta saa jo aivan liikaa esim. yleisurheilussa. Yhteiskunta tukee liikaa ja liian helposti tiettyjä lajiliittoja. Kontrolli ei pelaa ja urheilujohtajat eivät ole tulosvastuussa mistään. Se on sitä hyväveli-järjestelmää parhaimmillaan.. ” Jyrisi Nummisto harmistuneena. Pilke palaa kuitenkin pian silmäkulmaan ja Nummisto kehottaa myymään kaikki vanhat linja-autot Keniaan koulubusseiksi, niin juoksumenestys loppuisi siinä maassa.

Vaikka Nummisto vähättelee usein itseään ja sanoo olevan vain kansakoulupohjalta ponnistanut kadunmies. Todellisuudessa mies on toiminut jo neljä vuotta oikeudessa lautamiehenä sekä kaksi vuotta ympäristölautakunnassa. -”Paljon maailmaa nähneenä, pitää kunnioittaa suomalaista perusihmistä. se tekee tunnollisesti töitä ja maksaa veronsa. Siksi tässä maassa on hyvä asua. Minä en katso elämässäni taaksepäin, en katkeroidu vaikka minua kohdellaan väärin. Olen elämääni 100 prosenttisesti tyytyväinen, enkä halua mitään siitä muuttaa.” Näin saneli Nummisto elämän filosofiaansa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämäkin tarina. Lähes kolme tuntia kestänyt tarinatuokio palautti monia muistoja mieleen. Toivon artikkelimme päähenkilölle hyvää jatkoa ja ken tietää vaikka tarinaan tulisi jatko-osa, jossa käsiteltäisiin herra Nummiston harjoittelua.

Pekka Anttila