Janne Pöykiö Punnersi kultaa !

Pakkasimme kaksi alan kovinta kotimaista tuotetta älyttömään yhteishintaan 19,90. Sadan kappaleen erikoiserästä on jäljellä enää reilu parikymmentä kappaletta ja tuotto meni Jannen EM-kisamatkan tukemiseen. 

Hyvät asiakkaamme, nyt on kiitoksen hetki. Tuotteet saivat todella upean vastaanoton ja saimme katettua EM-kisamatkan hotelli- ja lentoliput tämän kampanjan tuotolla.
Taas kerran – Yhteistyö on Voimaa !


Janne kiitti niin kuin huippunostaja vain voi ja  punnersi upeasti penkki punnerruksen EM-kisoissa kultapallille 222,5 kilon tuloksella. Seuraavassa miehen mietteitä kisan jälkeen:


Penkki EM-kisa 13.8.2010.

Ei ole perjantai 13 päivä epäonnen päivä meikäläiselle. Se täytyy todeta kun ensimmäinen arvokisojen kulta roikkuu tukevasti kaulassa. Tässä on raporttia menneestä kisasta. Koko kisakauden raportti tulee sitten aikaan lähempänä loppuvuotta.

Lento Helsingistä Wieniin meni ongelmitta ja bussi+taksimatka hotellille Bratislavaan pienten mutkien kautta oli silmiä avartava mutta kuitenkin suhteellisen vaivaton. Kisahotellille vaakaan tsekkaamaan paino. Digimittarin numerot rullasivat vääjäämättömästi yli odotetun painon pysähtyen 77.8kg lukemaan. Aikaa oli 22 tuntia ja painoa yli 2.8 kiloa. Se ei ole ongelma mutta painoa oli hieman enemmän kuin ajattelin. Painon veto alkoi pienen syönnin ja levon jälkeen. Ainut inhottava seikka oli se että hotellissa ei ollut saunaa. Siispä suihkuun. Vessan kaakelit tuli laskettua aika monta kertaa sen loppuillan aikana suihkukopissa seisten. Gramma grammalta paino tuli alas. Olin suht varma että paino on jo aika hyvä kun kävin tekemässä väli punnituksen. Vaaka kipusi lukemaan 75.9kg. Juotu ei oltu jokuseen tuntiin ja kieli oli kitalaessa. Positiivisella asenteella eteenpäin. Enää alle kilo. Takaisin suihkuun. Suihku setin jälkeen olo oli heikko. Päätin jättää painon vedon siihen ja vetää loput aamulla jos paino ei ole toisen suihkusetin jälkeen alhaalla. Vaaka näytti 75.0kg. Takaisin huoneeseen juomaan hieman ja samalla vetämään ämpärillinen mineraaleja kurkusta alas. Aamu valkeni ja puntarille, joka näytti 74.8kg eli selvästi voi syödä aamupalan. Aamupalan jälkeen paino 75.1kg. Pienen jännityksen ja aamupalan takia juuri ennen puntaria vessan kautta ja paino kisapuntarilla 74.6kg.

Tankkaus meni hyvin. Maha ei ollut sekaisin ja neste tuntui imeytyvän hyvin. Aloitus oli sarjan isoin 217.5kg. Aloitus ylös hyväksytysti ja painoa lisää vain 2.5kg eli vain sen verran että pysytään muiden edellä. 220kg ylös pienten vaikeuksien kautta, kun käsille antaja nosti ensin liian lujaa ja ei saattanut tankoa yhtään eteenpäin vaan pudotti sen minun käsille ilman, että tanko olisi ollut minulla ns. pönkän päällä. Tanko kaatui telineisiin. Tanko uudestaan käsille ja eikun nostamaan muutaman sekunnin pelivaralla. Nosto oli hyväksytty. Kolmanteen nostoon laitoimme taas 2.5kg lisää jotta johto säilyy jos muut lähtevä kiilaamaan. Ruotsalainen ja Ranskalainen lähtivät kisaan mukaan. He laittoivat kolmanteen 220kg eli jos he nostavat ne ylös niin menevät minun edelle kevyempänä. Hurrilla ei potku riittänyt. Vanha pensselisetä Alfonse nosti kuin nostikin 220kiloa vaikka edellinen 217kg jäi häneltä välille. Noh, meillä oli viimeinen patruuna ammuttavana. Se oli siis kulta/hopea nosto edessä. Jos tulee ylös ,tulee kultaa, jos jää välillä, tulee hopeaa. Bar is loaded, kuului päätuomarilta. Paita oli ok, rannesiteet tiukalla vaikka 300kilon nostoon. Pää oli tyhjänä kuin kerjäläisen lompakko. Ainut mitä tarvitsisi tehdä oli nostaa. Käsille anto ja aloitusasento olivat paremmat kuin kahdessa ekassa. Tanko rintaan ja press komento tuli kuin tulikin. Kaikki voimat jotka olin hankkinut makaamalla 17 vuotta levytangon alla olivat käytössä. Tanko tuli suhteellisen helposti ylös ja kolme valoista valoa paloivat joulukuusessa. Se oli siinä. EM-KULTAA viimeisellä nostolla selkä seinää vasten. Oli aika juhlia hieman ennen ja jälkeen maammelaulun.

Kiitos kaikille ystäville ja kavereille jotka ovat olleet mahdollistamassa tämän. Kiitos Vaimolle, vanhemmilleni, Desec Oy, Evola Oy, Sakke&Virpi& voimaharjoittelu.fi.

Kiitos Sami Alalaurille hyvistä treenihetkistä ja tsempistä joka treenissä, treenit jatkuu kovana.

Kiitos Ilkka, Tuija & ProAm kuntosalin huippu olosuhteista.