PENKKI SM  Flunssa on vaivainnut jo useamman viikon ajan eli perusräkätautia muttei kuumetta tai muuta vakavampaa.  Ajattelin ettei se vaikuta mitenkään kun olin kuitenkin treenannut 95% teholla kokoajan. Kunto oli siis hyvä muttei vielä ihan tapissa.

Saavuimme illalla Äänekosken iki-ihanaan Hotelli Hirveen ja olin jo aikapäiviä sitten varannut huoneen ko. hotellista  ja samalla varauksella mainitsin että huone on oltava mahd. kaukana diskojumputuksesta.  Huone oli ylimmässä kerroksessa ja itse en kuullut mitään diskon pauhetta. Hyvä niin. 

Painonpudotus illalla hirven saunaosastolla meni suht.hyvin, tosin lopussa piti olla juomatta jo mielestäni liian kauan kun ja mietin että miten se vaikuttaa kuntoon.  Saunassa kävi useita kilpailijoita saunomassa huvin vuoksi ja he häipyivät siitä ja meikä sen kun istuu lauteilla. Toisaalta se oli hyvä juttu, kun aina oli tuoretta keskustelukumppania saunassa ja huimaus, oksetus ja kaikki muu ei ollut kokoajan mielessä.
Punnituksen jälkeen nestettä koneeseen ja rajusti. Olo parani kokoajan. Lämppäreissä totesin että suunniteltu aloitus 210 ei tule kunnolla rintaan.  Pahimmalla tai parhaimmalla kilpakumppanilla Savolaisen Antilla aloitus oli 215. Peesasin häntä eli aloitus 215 kiloon.

Antilla aloitus meni hylkyyn ja minulla se onnistui. 2-1 läpi, tosin yhtä punaista en ymmärtänyt, kun virhevärinä oli vielä keltainen. Noh, virheitä sattuu...
Toiseen nostoon pyysin 220,5 eli uusi SE. Nosto nousi hyvin ja 3-0 läpi.
Antilla 217,5 toinen nosto tuli kans ylös. Nyt alkoi kunnon kilokisa.
Laitoin kolmanteen 221. Antti 221,5.  Erkki Rajala yritti takaa ohi ja laittoi 222,5. Antti peesasi ja laittoi 222,5kg. Minä myös 222,5kg. Olin kevyempi ja tuo rauta riittäisi minulle ja kun kerta arpanumerokin oli puolelallani  ja pääsin nostamaan Antin jälkeen niin nyt vain odoteltiin. Tosin oli meillä viimeiseen korotuslappuun kirjattu 223kg jos Erkki olisi tuon 222,5 saanut, mutta lappua ei tarvinnut käyttää.
Antti sai tuon 222,5 ja nyt oli selkä seinää vasten. Sama tilanne kuin penkki EM-kisassa. Avaimet omissa käsissä. TANKO VALMIS - ja ei muutakuin lavalle. Lasku oli ok, ehkä se tuli hieman liian rinnalle eli kun pelkäsin mahalle laskua niin vedin tankoa rinnalle ehkä liikaa.  Mutta rinnasta ylös ja diesel nostona ylös ja tuomarit kiittivät 3-0 hyväksyttynä nostona. 6. Suomen mestaruus on tosiasia.  Nyt pitää ottaa muutama rentouttava palautusjuoma. Matka jatkuu ja kolmen K:n ohjelmassa ensimmäinen Kulta on korissa. Kahta vailla vielä.

Varusteina tietenkin Super Katana ja APT:n siteet.

Kiitos Sakelle, Virpille ja Voimaharjoittelu.fi:lle. Kiitos Vaimolle, Kiitos Orhan Tapsalle. Ja kiitos kaikille jotka ovat olleet hengessä mukana.
Treenit jatkuu...