Pirjo Savola - Kotiäidistä maailman huipulle

Pirjo Savola - Kotiäidistä maailman huipulle

Tässä eräs tarina siitä miten määrätietoisella harjoittelulla pääsee maailman huipulle kunhan vain ei anna periksi. Todellakin, harjoittelu auttaa !

Kerro hieman itsestäsi

Olen 33-vuotias urheiluhieroja Alajärveltä, Etelä-Pohjanmaalta. Edustan kotipaikkakuntani omaa seuraa eli Alajärven Voimailijoita. Puoliso Ari-Pekka toimii myös huoltajana ja suunnittelemme yhdessä treenisysteemitkin. Lisäksi kotona on tyttäret Sonja 10- ja Eerika 8-vuotta. Eerika veivaa muuten tosi hyvät polvisiderullat !

Voimannoston lisäksi ei taida jäädä aikaa muille harrastuksille ?

Vai vielä harrastuksia...voimanosto taitaa olla ykkösharrastus ! Kamera kulkee mukana lähes kaikkialle ja puutarhaa kynsitään kesäisin paljon kuin suinkin ehditään.

Olet menestynyt hienosti tänä vuonna kisoissa ?

Täytyy kyllä olla tosi tyytyväinen tähän vuoteen ! Pari vuotta sitten oireillut ja välillä pahaksikin äitynyt selkä pisti harjoitussysteemit täysin uusiksi. Syksyllä 1999 alkanut "kuntoilijan" harjoittelu näytti tuottavan koko ajan kehitystä kilomääriin myös voimanostossa. Mikä mukavinta, ilman selkäkipua. Viime syksynä tuli kipinä koittaa raskaampia romuja tankoon ja hyvä kisaputki alkoi EM-kisoista Luxemburgista hopealla 56-kiloisista. Tämän vuoden puolella on kilpailuista saldona SM-kultaa, MM-hopeaa ja World Games pronssia. Nämä saavutukset ovat sarjasta 56 kiloa, lisäksi voitin syyskuussa PM-kultaa 60 kiloisista. Minut valittiin myös kisan parhaaksi nostajaksi.

Onko mitään jäänyt hampaankoloosi kuluneelta vuodelta ?

No ei oikeastaan. Suurin haave koski Tsekin MM-kisoja. Halusin mitalin lisäksi nostaa hyvän tuloksen ja tulihan se lopulta.

Tavoitteesi ensi vuodelle ?

Menestyä Maailman- ja Euroopan mestaruuskisoissa sekä parantaa ennätytksiäni ennätyksiäni joka nostomuodossa .

Ennätyksesi joka nostomuodossa ?

Sarja 56 kiloa: jalkakyykky 185kg PE, penkki 90kg ja maastaveto 202.5kg EE.

Sarja 60kiloa: jalkakyykky 190kg SE, penkki 92.5kg ja maastavetoveto 205kg.

Lähestyt jalkakyykyssä 200 kilon rajaa ?

Viimeksi salilla ollessani eräs juniori kysyi minulta koska menee 200 rikki myös kyykyssä. Ei se ole minulle mikään mikään kynnyskysymys, varsinkin 56-kiloisissa se tuntuu tällä hetkellä todella kovalta raudalta. Ehkä liiankin kovalta. Mutta joskus kun saan täydet painot 60-kiloisiin se on mahdollisuuksien rajoissa.

Parhaat saavutuksesi ?

Tänä vuonna voittamani MM-hopeaa 56-sarjassa ja ehdottomasti arvostan korkealle myös elokuisen WORLD GAMES pronssia, jonka sain keskisarjassa ( 56-67.5kg ).

Hienoja saavutuksia joista jokainen olisi ylpeä. Ilmeisesti voimannosto sopii myös naisille ?

Erittäin hyvin, miksi ei sopisi ? Samat lihaksethan meillä on kuin miehilläkin. Lisäksi kivunsietokykymme taitaa olla vielä suurempi kuin miehillä. (lastentekoa ajattelen).

Miten itse aloitit voimailun ?

Vuonna -95 menin salille aivan rapakunnossa. Tyttöni olivat reilun vuoden-ja kolmenvuoden ikäisiä. Kaikki aikani oli mennyt heidän hoitamiseen enkä ollut treenannut mitään vuosikausiin. Aloittelin sillä yleisellä naisten tyylillä joka käsittää siirtymisen laitteesta toiseen ajattelematta sen enempää mitä tekee...Puolen vuoden jumppailun jälkeen aloin kyselemään ohjelmaa, johon piti kuulua myös penkkipunnerrusta ja jalkakyykkyä. Helmikuussa -96 huomaisin jo olevani ensimmäisen kerran voimanoston SM-kisoissa. Nostin sarjassa 56kiloa ja sijoituin neljänneksi tuloksella 327.5kiloa. Sillä tiellä ollaan edelleen ...

Onko sinulla mitään muuta urheilutaustaa ?

Uudessakaupungissa asuessani pelasin "nuorena tyttönä" korista ja yleisurheilin vähän vakavammin. Koska päälajeiksi muodostuivat heittolajit ja varsinkin kuulantyöntö, tuli punttisalikin kyykkyineen tutuksi. Varsin nopeasti ymmärsin,ettei huikea 163 senttinen varteni riitä kuulamörssäriksi.

Kuinka harjoittelet ?

Treenaan neljästi viikossa. Kerran kyykky ja veto, kahdesti penkki treenit. Lisäksi happihyppelyä.

Suosikkki nostomuotosi ?

Ennen se oli maastanosto,mutta nyt jalkakyykky maistuu myös.

Mieluisin apuliike?

Keskityn pääliikkeeseen ja otan ne aina kovaa. Sen jälkeen kaikki apuliikkeet tuntuvat levolta kunnon väännön jälkeen.

Jatkuva kilpaileminen ulkomailla vaatii myös sponsoreita ?

Kyllä ! Suomen Voimanostoliitolta (SVNL) on kiitettävästi riittänyt parina viime vuotena rahaa lentolippuihin suurimpiin arvokisoihin, mutta majoituskustannukset ovat jääneet omaan piikkiin. World Gameseihin tuli kyllä yllättäen lähtö omakustannus periaatteella. Hattua täytyy nostaa paikallisille yrityksille, sillä sain kerättyä kasaan kymppitonnin loppukesästä Japanin matkaa varten. Ei niin helppo homma täällä kymmenentuhannen asukkaan pesäpallopitäjässä.

Mikä on mielestäsi voimannoston tila suomessa tällä hetkellä ?

Naisena voin röyhistää rintaa ja olla ylpeä tyttöjemme tasosta maailman huippunostajien joukossa ! Täytyy toivoa, että nuorista tytöistä nousee sitkeän harjoittelun kautta jatkajia perinteelle. Naisten voimanosto maajoukkueen keski-ikä on aika korkea, joten lajin tulevaisuuden kannalta uutta verta kaivataan mukaan. Mielestäni uusien nostajien tarvitse olla iältään nuoria,voimanoston voi aloittaa varttuneempanakin. Itse aloitin nostamisen 28-vuotiaana ! Miesten tasosta en osaa sanoa mitään...olemme mieheni kanssa lähdössä Sotkamon MM-kisoihin Suomen miesten tasoa tutkailemaan.

Kuinka perheesi suhtautuu treeniisi ?

Eihän tämä homma pelaisi lainkaan,jos perhe ei olisi innolla mukana ! Tytötkin lähtevät mielellään kotimaan kisareissuille ja salillekin joudun niitä joskus viemään mukanani. Taitaa olla molemmilla pari pokaalia palkintokaapissa leuanvetokisoista ! Puolisoni on paras kannustajani. Todellinen "persuuksiin potkija" joka palauttaa minut välillä maan pinnalle.

Noudatatko eityistä diettiä ?

Kisoihin joudun tiputtamaan yleensä muutaman kilon, jotka lähtevät syömällä oikein. Jätän pullat, pikkuleivät ja karkit pois. Viimeiset puolitoista kiloa otan nesteistä eli hikoilemalla. Muuten pyrin syömään aivan tavallisesti, pääasiassa kotiruokaa ja usein.

Seuraava kilpailusi ?

SM-kisat maaliskuussa Ylitornion Aavasaksalla ovat seuraavat tärkeät mittelöt. Joulukuussa pitäisi mennä virittelemään uusia TITANin varusteita kisakuntoon. Pietarsaaressa on joulukuussa sopivat kisat ja sieltä löytyy aina kunnon kisatunnelma. Itse asiassa koko voimanosto urastani saan kiittää Pietarsaaren Voimailijoiden Tapio Hepokangasta, jonka "talliin" pääsin monen muun vieraspaikkakuntalaisen ohella. TAPSAN TIIMI oli jotain mahtavaa ja se työmäärä, minkä Tapio on voimanoston eteen tehnyt...huh huh ! Terveisiä vain sinne Jeppis Gymille!

Kiitos Pirjo tästä haastattelusta, menestystä urallesi !

Sakari Selkäinaho