Suomen Vahvin Mies –yhdistys on järjestänyt Suomen Vahvin –kilpailuja sekä pienempiä voimailu-kisoja ja tapahtumia perustamisestaan, eli vuodesta 1987 alkaen. Yhdistys haluaa olla nostamassa suomalaista sisua ja voimaa maailman kartalle. Suomen Vahvin -kisojen kautta onkin noussut esiin suuria nimiä. Yhdistyksen yhtenä päätarkoituksena on myös tervehenkiseen, koko elämälle puhtia antavaan voimailuun kannustaminen.
Kisan tulokset tästä linkistä.

Suomen Vahvin Nainen kilpailuun toivottiin lisää osanottajia, varsinkin naisia. Heitä ilmoittautuikin kisaan mukaan ihan hyvin. Katso osanottajat vaikka Suomen Vahvin Mies Facebook sivulta.
Voimamiesten ja –naisten kilpailuissa on aina ollut osanottajia joiden tausta on muissa lajeissa. Painonnostossa, voimanostossa, kamppailulajeissa ja nykyisin, varsinkin kansainvälisesti crossfitissa.
Vaikka tämän vuoden kisa on vasta edessä niin otetaanpa suunta jo ensi vuotta silmällä pitäen – olipa lajisi mikä hyvänsä niin järjestäjät kannustavat kaikkia mukaan rohkeasti. ”Tuskin kenellekään on haittaa naisten kisan saamasta kolmen tunnin TV ajasta valtakunnan pääkanavalla.”, summaa Suonenvirta tapahtuman julkisuusarvon.
Kisaan voi tulla turvallisin mielin. ”Kilpailulajeista ei kannata huolestua sillä suorituspainot päätetään vasta kilpailijakokouksessa. Emme halua että jää ilman tulosta tai loukkaa itsensä.”, toteaa Suonenvirta viitaten lajin syntyvuosiin jolloin lajit paljastettiin vasta kilpailupaikalla. 

Suomen Vahvin Mies ja Nainen kisat ovat WADAn alaisia tapahtumia. Kisaorganisaatio on tehnyt 21.12.2016 yhteistyösopimuksen Suomen Antidopingtoimikunta ADT:n kanssa. Kaikilla Suomen Vahvin Mies ja Nainen –kilpailijoilla tulee olla voimassa oleva antidoping sopimus joko Suomen Vahvin Mies ry:n tai jonkun muun urheiluseuran/liiton kanssa. Sopimuksen tulee olla voimassa kolme kuukautta ennen kilpailua. Lataa itsellesi sopimus tästä linkistä. Se ei maksa mitään. Et tarvitse lisenssiä, osanottomaksuja tai muitakaan kuluja. Suomen Vahvin Mies ry:n kotisivulta saat myös tietoa kisasta ja ADT:n ohjelmasta.
Suomen Vahvin Mies ja Nainen kilpailut järjestetään viime vuoden tapaan Lahden Messukeskuksessa 26.- 27.05. Naisten kilpailu sekä miesten karsinta lauantaina 26.05. Miesten finaali käydään sunnuntaina 27.05.