Vuosi 2016 ja yhdet voimanostokisat

Kalle Räsänen teki lauantaina huikean 1100 kilon yhteistuloksen sarjaan 82,5 kiloa. Sarja 450-310-340 ei jättänyt ketään kylmäksi. Siihen mahtuu yhteistuloksen lisäksi useita 
 
Nyt olisi aika laittaa pakettiin vuosi 2016 kilpailujen osalta. Viimeinen vuosi on ollut taistelua treenien ja oman pään kanssa. Vuoden 2015 onnistumisien ja 1082kg yhteistuloksen (-90kg) jälkeen, minulla oli todella kovat henkiset paineet saada tulosta eteenpäin ja valitettavasti se osittain pääsi vaikuttamaan tuloksiin ja kilpailuihin.


 
2015 lokakuussa osallistuin IPA Grand Prix kisaan Columbus, Ohiossa. Kisan valmistautuminen meni osittain pieleen, kun en kuunnellut valmentajani sanoja ja päätin kokeilla kuntoa salilla, joka on pahin virhe nostajalta. Kilpailun alku näytti hyvältä, ennen maastavetoa olin saanut kasaan 440kg ennätys kyykyn ja 320 kilon ennätyspenkin. Olin varma, että viimein saan rikottua kauan tavoittelemani 1100kg yhteistuloksen, mutta… Lastasin toiseen vetoon 345kg, jolla tavoite olisi täyttynyt, mutta juuri ennen loppuojennusta takareisi alkoi täristä ja tuntui, että se irtoaa.
Tiputin raudan alas ja kaikki tuntui tyhjältä, tavoite oli muutaman sentin päässä ja jouduin luovuttamaan…  Kisan jälkeen oli motivaatio hukassa, tuntui todella turhauttavalta alkaa tekemään uutta nousua ja hakemaan samaa tulosta uudestaan.
 
Vuosi 2016:
Vuosi 2016 aloitettiin peruskuntokaudella ja päätettiin viedä penkkipunnerrusta ja maastavetoa eteenpäin ja kilpailla syksyllä voimanostossa. Näistä kisoista kirjoitan raporttia jutun loppuun.
Kesäkuussa lyötiin valmentajani kanssa lukkoon, että kilpailen syyskuussa IPA Long Island Championshipsissä. Treenit tätä kilpailua varten alettiin välittömästi. Takapakkia oli ollut viimeiset puoli vuotta penkkipunnerruksen osalta johtuen kädessä vaivanneesta kroonisesta tulehduksesta ja golf-, että tenniskyynärpää, mutta tästä huolimatta punnerrus alkoi näyttää valoa tunnelin päässä.
Elokuussa työt alkoivat haitata harrastusta, vaikka en ole ikinä ajatellut niin. Kuitenkin noussut työmäärä näkyi varsinkin kyykyssä ja se oli lähtenyt laskuun juuri ennen kilpailuja. Myöskin olin saanut käden hyvään kuntoon vain muutaman viikon ennemmin.
 
Mieli alkoi tehdä tepposia ja tein päätöksen mitä en ole ennen tehnyt. Peruin kilpailun, koska en olisi kestänyt, jos olisin tehnyt lavalla vajaan suorituksen. Seuraavat lähellä olevat voimanostokisat olivat lokakuussa ja päätimme, että sinne koitetaan vielä. Töiden ja muun hulinan takia painokin pääsi laskemaan ja se oli vain n.93kg normaalin 96-97kg sijaan. Aloin miettimään, että olin kerran ennenkin tehnyt ko. Painosta tiputuksen alempaan sarjaan (Bullfarm powerlifting 2014), kaipasin myös uutta haastetta, jolla saisin pääni tyhjäksi ja antamaan kaikkeni tähän kisaan, joten päätin valmistautua, kovaan painonpudotukseen…
Viimeiset harjoitukset alkoivat näyttää hyvältä, loma töistä auttoi ja pääsin panostamaan täysillä tärkeimpiin harjoitteisiin. Olo oli varma, joka lajissa olin saanut ennätykset ja tiesin, että nyt voin viimein rikkoa vanhat tulokseni. Mietin vielä noin 2 viikkoa ennen kisaa, että aionko oikeasti ottaa riskin painon kanssa vai menenkö tuttuun ja turvalliseen -90kg sarjaan, johon ei tarvitsisi kuin saunoa muutama tunti. Viikko ennen kilpailua päätin, että lähden tiputtamaan painoa, vaikka en saisi omaa kilollista ennätystä, niin voin kuitenkin rikkoa kaikkien aikojen suurimman tuloksen alempaan sarjaan.
 
Painonpudotus:
Lauantaina viikko ennen H-hetkeä aloitin suunnitelman, joka sisälsi TODELLA matalahiilihydraattista ruokavaliota, lisättyä aerobista aamuisin ja 8-10 litran veden juontia päivittäin.
Paino alkoi tippua tasaisesti, ensin meni 90kg rikki ja puolessa välin viikkoa oltiin jo alle. Veden juonti ja vähäinen hiilihydraatti määrä tekivät todella sairaan olon ja krampit olivat lähes jatkuvia.  Kaksi viimeistelyä treeniä tein todella varovasti, pienetkin väärät liikkeet aiheuttivat kramppeja ja muutenkaan kroppa ei tuntunut liian hyvältä, mutta harjoitukset sain tehtyä, kuten olin suunnitellut.
Torstai mentiin lähes kokonaan syömättä ja juomisen lopetin hyvissä ajoin päivällä. Paino alkoi tippua, kun neste alkoi kiertää ja kaikki sitä sitova oli huuhdottu kropasta pois. Alkuillasta paino näytti 88kg ja olo oli jo aika rapsakka ja mies väsynyt. Sauna lämpiämään ja päätin, että otan illasta pois 3kg, yöllä ja aamulla loput.
Illan viimeinen sauna reissu oli karmea, en meinannut kyetä itse ulos saunasta ja tyttöystävä sai auttaa, että pääsin edes makuulle. Aamulla herätessä tarkistin painon ja yöllä oli poistunut VAIN 0.5KG!!! Se tiesi vielä 2kg poistamista ja valmiiksi rutikuivasta kehosta. En pystynyt enää olemaan saunassa kuin 10-12 min kerrallaan, aina kun hiki alkoi valua kunnolla, taju meinasi karata ja sydän hakkasi kahtasataa. Viimeisellä reissulla, minut kannettiin ulos saunasta.
Punnituksessa vaaka pysähtyi lukemiin 82.5kg ja oli kuin voittajalla! Pahin oli ohi ja vaikka, olo oli aivan karmea, niin tiesin, että en anna minkään pilata tulevaa kisaa! Nälkä ja janokaan ei enää ollut, mutta varovasti aloin ottaa nestettä. Kiinteää ruokaa uskalsin syödä vasta muutamien tuntien kuluttua. Kroppa alkoi täyttyä ja olo parantumaan. Iltaa kohden oli koko ajan parempi olla.


 
Kisapäivä:
Aamulla herätessä tuntui hyvältä, lukuun ottamatta perinteisiä tärinöitä ja jännitystä, mikä ei minulta koskaan tunnu häviävän :D Auto kohti kisapaikkaa ja tekemään viimeisiä tankkauksia!
 
Kyykky:
Lämmittelyt otin eri tavalla kuin ennen. Varasin paljon aikaa ja tein erikseen yläselkää, vatsoja ja muita liikkeitä, että saisin kropan heräämään ja paineita takaisin rankan painonpudotuksen jäljiltä. Lämmittelyt eivät koskaan ole minulle herkkua ja monesti olenkin kisassa jäänyt monttuun viimeisellä raudalla. Tällä kertaa kaikki toimi hyvin, huoltajat auttoivat ja tekivät kaiken ylimääräisen puolestani ja nosto nostolta tuntui paremmalta…
 
415kg-Good Lift. Ok aloitus, ei helppo eikä vaikea nosto. Peli auki.
 435kg-Good lift. *Kaikkien aikojen suurin kyykky maailmassa sarjaan alle 82.5kg!
 
450kg.Good lift.
*Ensimmäinen 450kg kyykky maailmassa alle 82.5 sarjaan
*Kaikkien aikojen suurin kyykky maailmassa sarjaan alle 82.5
 *7. Suurin kyykky kehonpainosuhteessa maailmassa ja suurin Suomessa (x5.45)
 
Penkkipunnerrus:
Laji, joka minulla kärsii eniten painonpudotuksessa. Niin kävi tälläkin kertaa..
Tuloksena ok, mutta saunaan jäi 25kg, joka ei mieltä lämmittänyt!
 
300kg-Good lift, ok nosto
 
310kg-Good lift, tiukka nosto
*Kaikkien aikojen 8. Suurin penkki maailmassa ja suurin Suomessa alle 82.5kg sarjaan.
*Ensimmäinen +300kg penkki Suomessa alle 82.5kg sarjaan
* Kehonpainosuhteessa suurin penkki suomessa (3.75)
 
320kg-No lift!
 
Maastaveto:
 
320kg– Good Lift!
 
340kg-Good lift! Tällä vedolla tuli täyteen 1100kg yhteistulos!
 
361kg– No lift! Tämä veto olisi ollut kaikkien aikojen suurin maailmassa alle 82.5kg sarjaan, mutta ehkä vähän takki auki lähdin koittamaan, jo liian iloisena edellisestä vedosta :D!
 
Yhteistulos 1100kg!

  • Kaikkien aikojen suurin yhteistulos maailmassa alle 82.5kg sarjaan!
  • Kaikkien aikojen suurin yhteistulos maailmassa kehonpainosuhteessa (x13.33)
  • Pisteissä kaikkien aikojen suurin tulos suomessa, ja 5. suurin maailmassa
  • Ensimmäinen 1100kg yhteistulos maailmassa alle 82.5kg sarjaan

Täytyy sanoa, että kyseessä oli ensimmäinen lähes täydellinen suoritus kisalavalla. Olo oli todella uskomaton, olin tehnyt tuloksia, joita kukaan ei ollut ennen voimanoston historiassa tehnyt. Kaikki hankaluudet, ylä- ja alamäet kääntyivät loppujen lopuksi voittoon ja tavoitteeseen, mistä olin aina unelmoinut ja mikä on ollut päätavoitteena koko ”urani” ajan. Nyt se on tehty yhteistuloksen ALL TIME maailmanennätys, jota kaunisti vielä sama saavutus kyykyssä !  Nyt olen saanut mieleni kasaan ja olen valmis parantamaan tuloksia ja treenaamaan entistä kovemmin uudella innolla !
 
Haluan kiittää erityisesti:
 
Juha Someroja: Valmentajani vuodesta 2011 alkaen, hänen avullaan olemme muuttaneet 700kg tuloksen 90kg sarjassa, 1100kg tulokseen 82.5 sarjaan. Ilman tämän miehen apua en olisi koskaan saavuttanut oikeaa potentiaaliani. Hän on suunnitellut kaikki treenini, kuunnellut valitustani ja jaksanut tsempata ja potkia perseelle lukemattomia tunteja koko tämän yhteistyön ajan!
On kunnia jakaa tämän nostajan ja legendan kanssa paikka AINOINA yhteistuloksen maailmanennätyksen haltijoina Suomessa!
 
Sakari Selkäinaho: Sakarin kanssa aloitimme yhteistyön vuonna 2012, kun hän otti minut mukaan Team Voimaharjoitteluun. Sakari oli Juhan kanssa ainoita ihmisiä, jotka uskoivat sen aikaiseen tavoitteeseeni rikkoa ensimmäisenä 1000kg alle 90kg sarjaan. Hän on ollut apuna kisoissa, matkoissa ja harjoitteluun liittyvissä asioissa!
 
Marianne Kosonen: Tyttöystävääni, en voi tarpeeksi kiittää siitä, miten hän jaksaa hektistä elämääni työn ja harjoittelun keskellä. Marianne on ollut aina mukana auttamassa, kun teen suurimmat tulokseni. Marianne teki myös eilen 500kg yhteistuloksen alle 52kg sarjaan, joka on kaikkien aikojen 6. Suurin tulos maailmassa. Kyykky 227.5 löytyy 3. Kaikkien aikojen suurimpien listalta! Ei huonosti Juniori ikäiseltä nostajalta avoimen sarjan seassa…
 
Jarkko Forss: Paras ystäväni ja luottohuoltaja, joka lähtee lyhyelläkin varoitus ajalla, minne tahansa maahan, jossa kisat ovat! Ilman hänen apuaan, en olisi pystynyt tekemään kisoissa näitä tuloksia! Jarkko myöskin teki samassa kisassa 800kg yhteistuloksen sarjaan alle 82.5kg Juniorit. Tulos on kiloissa suurempi ja alempaan painoluokkaan, kuin itse tein vastaavassa vaiheessa, joten paljon voimme odottaa tältä nostajalta!
 
Team RB GYM:
Ilman oikeaa henkeä ja taustatukea, en voisi kilpailla ja harjoitella nykytasollani. Kiitos koko tiimille ja muille, jotka ovat auttaneet treeneissä. Kiitos Topi Innanen, Pentti Liukkonen, Jimi ja Jaani Kuutti, Rami Eerikäinen ja Ville Tiainen! Kaikkia tuskin muistaa kiittää, mutta kiitos kaikille minua auttaneille tällä polulla!

Tulevaisuus:
Seuraava tavoitteeni on jatkaa matkaa alle 90kg sarjassa ja noista siellä kaikkien aikojen suurimman tuloksen haltiaksi. Tavoite on siis 1200kg alle 90kg sarjassa!  Mitään kisoja en ole päättänyt vielä, mutta vuonna 2017 kilpailen 1-2 voimanostokisassa ja siinä välillä olisi tarkoituksena kaunistella keväällä tekemiäni single tuloksia penkissä (325kg) ja maastavedossa (360kg).
Varmaa on, että harjoittelu jatkuu kovana ja tavoitteistani en tingi. Kovalla työn teolla aion pikku hiljaa nousta kärkeen alle 90kg sarjassa tämän hetken top 5 sijalta.

Hyviä treenejä ja loppuvuotta kaikille ! Uskokaa unelmiinne ja tehkää parhaanne, se palkitaan!

Kalle Räsänen