Tervehdys kaikille! Kiva liittyä mukaan Team Voimaharjoittelu.fi porukkaan.
Olen Kirkkonummelainen nainen. Treenaan Voimapuoti Gymillä kolme-neljä kertaa viikossa perusvoimaa maksimeja välillä kokeillen sekä otevoimaa treenaan monipuolisesti. Kisaamisen Rautakourakisoissa aloitin marraskuussa 2007. Joulukuussa 2008 olen menossa Raw-voimanosto-kisoihin joka on minulle uusi aluevaltaus.
Ensimmäistä kertaa astelin kuntosalille vuonna 1999 pelokkaana lihaksia ei haluavana vasta-alkajana. Alku tutustumisen jälkeen pelokkuus jäi pois, eikä niitä lihaksiakaan liiemmin sitten ole näkynyt.
Olen treenannut vuosien varrella välillä kovempaa ja välillä kevyemmin. Treenaamisen lisäksi harrastan musiikkia. Soitan pasuunaa Big Bandissa ja puhallinorkestereissa.
Tässä saavutuksiani:
Otevoiman Suomen Mestaruuskisoista 2008 Hopeaa
Rautakouran Suomen Mestaruuskisoista 2008 Hopeaa
Olen sulkenut hyväksytysti Rautakoura kilpailussa Kimmo Kokon tuomaroimana Captains of Crush 1,5 gripperin toisena naisena Suomessa.
Treeneissä olen epävirallisesti sulkenut Captains of Crush 2 gripperin. Video sulusta on You Tubessa.
Aloitin urheilun potkunyrkkeilyllä Auvo Niinikedon ja Asko Aallon valmennuksessa. Harjoittelin sitä aktiivisesti 6 vuotta ja toimin itse valmentajana kyseisessä lajissa Kirkkonummella reilun vuoden verran. Muutamat pikkukisat tuli käytyä alle 63.5kg sarjassa. Päätös lopettamisesta syntyi kun kulkeminen Helsinkiin 3 krt vk Upinniemestä asti kävi ylivoimaiseksi. Samoin myös saliharjoittelu alkoi kiinnostamaan yhä enemmän. Joten ikuiset aamulenkit ennen koulua ja 2-3 tunnin Full Contact harjoitukset lopahtivat siihen.
Voimaa ja massaa hankin nuoruuden innolla. Tutuiksi ovat tulleet Otahallin Kuntokoulu, "Espoon pommari", Metal Gym ja aika moni muukin sali Etelä-Suomessa.
Vahvamieskisoja olen käynyt parit pienemmät ja ehkä paras saavutus mielestäni on Huittisista jossa tulin kolmanneksi ja voitin krusifiksin ja ahdistelin täysillä farmarikävelyssä, Herkuleen otteessa ja tukkipunnerruksessa Heinosen Samia ja Saarisen Pekkaa. Kompastuskiveni näissä touhuissa on pituuteni 177cm. Tietyissä lajeissa ei vaan tumppina pärjää.
Voimanostokisoja en ole käynyt. Tarkoitus kyllä on kun sen aika koittaa. Tällä hetkellä harjoittelen Pitäjänmäessä Gym Voimapuodilla.
Reilu vuosi taaksepäin harjoittelin nousujohteisesti tavoitteena tehdä yhteistulos FPO kisoissa. Kunto alkoi olla kohdallaan. Polvilumpion alta sain vedettyä pukkivedossa 3x380kg varusteena vyö. Kyykky IPF syvyydestä vyöllä 3x270kg ja penkkipunnerrus 10x190kg rawina. Sitten tulikin takapakkia. Penkkitreenissä tein päivän sarjat kunnialla loppuun ja varmistajat lähtivät jo pois salilta. Jostain kumman syystä keksin ottaa yhden ylimääräisen sarjan. Tarkoitus oli "ohi ohjelman" tehdä 200kilolla pitkä sarja merkeistä. Sarjan alkuvaiheilla noston negatiivisessa vaihessa kaikki oli ohi. Varoittamatta kuului kova rätinä ja pauke, tanko tuli läpi rintaan asti ja se oli siinä. Oikea rintalihas meni totaalisesti poikki.
Rintalihas leikattiin ja yhdistettiin nailonverkoilla 3 eri kerrokseen. Samoin yläpään kiinnitys jouduttiin laittamaan 2 ankkurilla paikoilleen. Että tämmöistä. Kuntoutus jatkuu edelleen. Pitkä kivinen tie edessä.
Fitness Expossa 2007 tutustuin Kimmo Kokkoon ja hän tarjosi mahdollisuutta pikku puuhasteluun kuntoutuksen ohessa. Siitä hetkestä lähtien aloitin otevoimailun. Kehitys on ollut nousujohteista koko vuoden ja tulosta on tullut. Ehkä parasta mitä nyt on eteen sattunut niin kutsu 2009 Arnold Classiciin on se juttu.
Salitulokset ennen loukkantumista:
Raw kyykky 290kg + siniset kumit monoliftissä
Raw penkki merkistä 210kg
Raw veto 340kg
Loukkantumisen jälkeen:
Raw kyykky 252.5kg
Raw penkki 4x140kg
Raw veto 300kg
Otevoimatuloksia ja saavutuksia:
Coc#3 Sertifiointi
Kimmon Coc#3.5 (3.43) Suljettu ( Useamman kerran )